Joulun aika on perheille usein yhdessäolon aikaa. Pitkällä joululomalla saattaa kuitenkin tulla hetkiä, jolloin tylsyys iskee ja ideat loppuvat. Siksi kokosimme lapsiperheille joulun ajan parhaat aktiviteetit Oulun seudulla.

 

Koiramäen hahmoja ja Kakaravaaran lapsia

Kakaravaara – lasten elämää Oulussa on Pohjois-Pohjanmaan museon toiminnallinen näyttely, joka kertoo oululaisten lasten elämästä ennen vanhaan. Tutuksi tulevat monet oikeat tapahtumat ja henkilöt Oulun historiassa sekä menneen ajan maailma esimerkiksi torikauppiaaksi, kaupanmyyjäksi, koululaiseksi tai vaikka prinsessaksi eläytyen. Lapset innostuvat myös Mauri Kunnaksen kirjoista tuttujen Koiramäen hahmojen maailmasta pienoishahmojen, kuunnelmien, nukketeatterin ja rekvisiitan kautta. Tutustu myös muihin Pohjois-Pohjanmaan näyttelyihin ja joulunajan tapahtumiin.

 

Tiernakaupungin joulu hotellissa

Joulu hotellissa ei ole koskaan ollut yhtä houkuttelevaa kuin nyt, sillä Oulun Sokos Hotel Arinassa on tarjolla taianomainen joulupaketti jouluaatosta tapaninpäivään. Joulupaketti (alkaen 113€/hlö/vrk/2hh) sisältää majoituksen ja aamiaisen lisäksi myös joulusaunan, jouluaterian, joulupukin vierailun ja tietenkin aitojen oululaisten tiernapoikien lauluesityksen. Lue lisää täältä ja taio perheellesi huoleton joulu.

 

SuperParkista hiki pintaan

Mäkeä on laskettu, lumilinnat rakennettu ja lastenohjelmatkin jo nähty. Tällaiseen tilanteeseen auttaa muutaman tunnin reissu SuperParkiin, joka on kiinni joulun aikaan vain jouluaattona ja -päivänä sekä uuden vuoden päivänä. Lapset eivät taatusti ihan heti mutise tylsyyttään aktiivisen sisäliikuntapäivän jälkeen. Koko päivän lippu on 20 euroa. Sunnuntaisin on SuperParkissa Muksupäivä, jolloin huoltaja ja alle 7-vuotias pääsevät touhuamaan yhteislipulla. SuperParkin suositussa Perheaamussa 18.12. koko perhe pääsee 12 eurolla puuhaamaan yhdessä klo 10–13.

 

Nokka kohti Nallikaria

Joulu Oulun kylpylähotelli Break Sokos Hotel Edenissä sisältää kolme vuorokautta rentoa yhdessäoloa koko perheellä. Pulikointia kylpylässä, maittavaa ruokaa, joulunajan erikoisohjelmaa ja kiireetöntä läsnäoloa. Voiko joululta enemmän toivoa? Katso joulupaketin tarkemmat tiedot ja sisällöt ja varaa jo tänään!

Edellinen Seuraava