Haluttaako syksyn perhelomalla tehdä muutakin kuin kierrellä kaupungissa tai polskia kylpylässä? Oulun seudun ruskan värittämässä luonnossa piristyy koko perhe! Luonnossa voi käväistä vain pienen hetken tai viettää useammankin päivän retkeilyhengessä. Tässä muutama vinkki lapsiperheille sopivista luontokohteista Oulun seudulla.

 

1. Liminganlahden luontokeskus

Liminganlahti on Suomen suurin kosteikkoalue, joka toimii yli 160 eri lintulajin pesimäpaikkana. Näkyvillä saattaa olla yhtä aikaa tuhansia lintuja, suokukosta merikotkaan. Luontokeskus on vaivaton luontokohde – sinne voi mennä vapaasti retkeilemään ja kaikki palvelut ovat lähellä. Lyhyt pitkospuureitti kuljettaa luontokeskukselta suurelle lintutornille ja matkan varrella on hyviä makkaranpaistopaikkoja. Liminganlahden välittömässä läheisyydessä sijaitsee useita ravintoloita ja luontokeskuksesta löytyy majoituspalvelut. Liminganlahdella vierailtaessa kannattaa käydä tutustumassa myös luontokeskuksen lintunäyttelyyn.

 

2. Koitelinkoski

Kaunis retkikohde puolen tunnin päässä Oulusta. Kumpuilevien kangasmetsien ja rikkaan kasvimaailman reunustama runsassaarinen Koiteli on erinomainen kalastus-, melonta- ja patikointipaikka. Alueesta voi nauttia jalkaisin kulkemalla pitkin mantereella ja saarissa mutkittelevia merkittyjä reittejä. Koitelin saariin pääsee kulkemaan riippusiltoja pitkin, joilla seikkailu jää varsinkin lasten ja nuorten mieleen. Rantakalliot ovat mukavia istahtamispaikkoja ja sopivat luonnon tarkkailuun. Virkistäytyminen ja omien eväiden valmistaminen sujuu alueen useilla tulentekopaikoilla.

 

3. Kalajoki

Suomen pisimpiin kuuluvasta hiekkarannastaan tunnettu Kalajoki tarjoaa puitteet pidempäänkin perhelomaan. Tekemistä luonnossa löytyy joka lähtöön: kiipeilyä seikkailupuisto Pakan eritasoisilla radoilla, vaellusta Hiekkasärkkien lankkupolulla tai vaikka veneretki lähisaariston kalastajakyliin. Kalajoen luonnon paras puoli onkin sen monimuotoisuus – ihan kaikkialta ei löydy kilometrien pituista hiekkarantaa, merellistä saaristoa ja metsäluontoa samasta paikasta. Alueen monipuoliset majoituspalvelut tekevät perhelomasta vaivattoman.

 

Tutustu myös muihin Oulun seudun syysluontokohteisiin:

Syötteen kansallispuistossa viihtyy koko perhe

Rokua Geoparkin luontokohteissa on rutkasti ihmeteltävää

Raahen luonnossa riittää tekemistä

Edellinen Seuraava