Nallikarin Talvikylä, Oulun lumi- ja jäärakentamisen ylpeys ja ihana talvinen huvipuisto, nousee tänäkin vuonna aivan jäätyneen meren tuntumaan. Talvikylä kutsuu kaikki nauttimaan lumesta ja jäästä sillä niistä on kunnon talvi tehty.

Lumi- ja jäärakentaminen on oma taiteenlajinsa, joten otetaanpa pieni kurkistus kuuraisiin kulisseihin Talvikylän kyläpäällikkö Kalle Komulaisen seurassa. Hän kertoo lumi- ja jäärakentamisen saloista ja siitä, miten lumesta rakennetaan koko perheelle sopiva toimintaympäristö.

Lumen sielunelämän ytimessä

Talvikylän rakentamisessa käytetään sekä tykki- että luonnonlunta. ”Tykkilumi on hyvä materiaali perusteille, kuten muureille ja tuubimäelle. Tykkilumi on tiheydeltään ja lujuudeltaan omaa luokkaansa. Se soveltuu massiivisten rakenteiden tekemiseen ja kestää pidempään kuin luonnonlumi”, kertoo Komulainen.

Talvikylä

Kuva: Nallikarin Talvikylä

Talvikylässä lumettaminen aloitetaan heti sopivien pakkasten alettua. Tykkilumi vaatii vähintään miinus viiden asteen pakkasen onnistuakseen. Lumi tehdään ensin kasoiksi, joissa se saa rauhassa tiivistyä. Pakkasella lumessa oleva vesi jäätyy sitoen lumen yhtenäiseksi, tiiviiksi ja kovaksi lumimassaksi.

Lumilingolla tai seulontakauhalla käsittely parantaa tiheyttä ja lujuutta huomattavasti. Myös luonnonlunta käytetään Talvikylän rakentamiseen  käsiteltynä: se joko poljetaan tiiviiksi tai painetaan kasaan koneellisesti.

Työkaluja lapioista kaivureihin

”Käytössämme on iso kaivuri ja erilaisia muotteja, joilla lumi muotoillaan kuutioiksi tai holveiksi. Myös perinteinen lapiointi tulee tutuksi. Talvikylän ajatuksena on olla toimintaympäristö, jossa tekemisen lisäksi voi nauttia myös lumisesta maisemasta rakenteineen”, kertoo Kalle Komulainen.

Nallikarissa lumirakentamiselle on hyvät olosuhteet. Lumi on puhdasta ja luonnonlunta on riittämiin. Suojaisa paikka Nallikari Lomakylän vieressä on loistava Talvikylälle ja vieraatkin viihtyvät luonnon keskellä.

Nallikarin talvikylä

Kuva: Nallikarin Talvikylä

Talvikylä on jokavuotinen ponnistus, mutta aina yhtä kiva projekti. Talvikylä on lunastanut paikkansa oululaisten ja matkailijoiden ajanviettopaikkana. Kävijöissä on kaikenikäisiä lapsiperheistä eläkeläisiin ja Talvikylässä nähdään myös paljon ulkomaalaisia vieraita. Talvikylästä on tullut myös kävelyretkien suosittu pysähdyspaikka joko makkaran tai munkkikahvin merkeissä”, iloitsee kyläpäällikkö.

tuubimäki

Kuva: VisitOulu

Talvikylä avataan helmikuussa ja se on avoinna maaliskuun loppuun asti. Talvikylä rakennetaan vuosittain ja kun kausi on ohi, annetaan Talvikylän sulaa rauhassa ja luonnollisesti. Tiiviit lumirakenteet kestävät joskus hyvinkin pitkälle kevääseen ja vihreän nurmen keskellä voi vielä nähdä lumikekoja.

”Talvikylän tontilla on nähty ulkomaalaisia vieraita ihmettelemässä lunta myös hieman ennen juhannusta. Kontrasti taisi olla vieraille melkoinen ja kuvia shortseissa lumikasan päällä otettiin ahkerasti”, hymyilee Kalle Komulainen.

Lue lisää sekä katso Talvikylän aukioloajat ja muut olennaiset tiedot täältä!

***

Tämä artikkeli on kirjoitettu yhteistyössä Nallikarin Talvikylän kanssa.

Matkailuelinkeinon elpymistä edistävät kehittämishankkeet -rahoitus

Edellinen Seuraava