Ympäristötietoinen ruokailija valitsee vegaani- ja lähiruokaa. Kestävämmin tuotettua ruokaa tarjoavat ravintolat eivät silti tingi ruuan laadusta tai mausta. 

Käsintehtyä ekoruokaa  

Tuba Food & Lounge on kierrätyshenkinen, laadukasta, käsintehtyä ruokaa tarjoava ravintola, joka sijaitsee upeassa puistomiljöössä. Arkisin lounasta, viikonloppuisin brunsseja ja iltaisin muun muassa hapanjuuripizzoja, joita saa myös vegaanisena.

”Tubassa suositaan kotimaista ja mahdollisuuksien mukaan myös paikallisia toimijoita. Ruuan laatu on ykköskriteeri, ja jos jotakin ei saa tarpeeksi hyvänä läheltä, niin sitten tehdään siinä jonkunlainen kompromissi.”

”Meillä on viikonloppuisin esimerkiksi hävikki- ja lähiruokabrunsseja sekä vegaanisia brunsseja. Lounaalla on aina vegaaninen vaihtoehto. Se on tuossa sekasyöjällekin tarjolla, näin tehdään siitä matalan kynnyksen mahdollisuus testata vegaaniruokaa.”

”Se on ympäristön kannalta hyvä teko, että vaikka et jättäisi kokonaan pois sitä lihamureketta, niin otat vaikka yhden palan sitä ja toisen palan kasvismureketta. Jokapäiväinen rääppiäislounas vähentää aika lailla nollaan lounaalta jäävän ruuan hävikin.”

 

 

”Pyrimme koko ajan kehittymään. Koko ajan saamme lisätietoa ja sitten mietimme, miten reagoimme. Asiakkaat kertovat meille huomioita ja uusista jutuista. Se on yks meidän isoimmista myyntivalteistamme, että emme ole sidottu mihinkään tiettyyn formaattiin.”

”Teemme kaikki tätä sydämellä ja intohimolla. Tämä ekologisuus ei ole meille vain megatrendi, vaan se on lähtenyt meistä itsestä. Kaiken ei tarvitse olla uutta, vaan nähdään vanhassa kaunista.”

”Ravintola voi olla viihtyisä ja hauska, vaikka kaikki ei olekaan viimeisen päälle tai samaa sarjaa. Saa näyttää elämältä ja olla vinksin vonksin. Voidaan tehdä laadukasta ja hyvää ruokaa ja silti olla ympäristötietoisia siinä. Meidän ruokalistamme suunnitellaan niin, että se on ympäristöystävällistä ja kestävää myös tulevaisuuden kannalta.”

”Suosittelemme kokeilemaan meidän Bufala-mozzarellapizzaamme. Siinä ei tarvitse muuta: on se pohja, kastike ja juusto. Yksinkertainen ja laadukas on vaikea, mutta se paras. Siinä on Jamin vuonna 2012 tekemä hapanjuuri, josta on kehitetty se täydellinen hapanjuuripizzataikina.”

Päivi Soini, konsepti- ja ohjelmistovastaava sekä Jami Ropponen, keittiöpäällikkö, Tuba Food & Lounge

 

Tuoretta ja hyvää kaupungin ytimessä

Vegaaniset ruuat ovat yhä suositumpia. Joissain paikoissa suosituimmat annokset ovat vegaanisia, ja maistuvat mainiosti myös sekasyöjille. Puistokahvila Makia Oulun keskustassa tarjoaa aamiaista, lounasta ja kahvilatuotteita, vegaanisia vaihtoehtoja on aina tarjolla.

”Olemme itse kehittäneet nämä vegaaniset tuotteet. Asiakkailta tulee hyvin kommenttia siitä, mikä maistuu. Palautteiden mukaan kehitämme tuotteita lisää ja tuomme vaihtelevuutta tarjontaan. Syksyllä ja keväällä tulee uutta. Tuotteet ovat niin hyviä, että jos niitä menee muuttamaan, niin pitää olla tarkka, että uusi on vähintään yhtä houkutteleva.”

”Jos päivän päätteeksi jää tuotteita, ne laitetaan Resq-sovellukseen myyntiin. Siten pyritään minimoimaan hävikki. Sesonkiajattelun mukaan smoothieissa käytetään mustikkaa tai puolukkaa syksyllä, keväällä esimerkiksi mangoa.”

 

 

”Teemme täällä itse porkkanakakkua ja suklaakakkua, joka on myös gluteeniton. Niitä menee kaikista eniten meidän kakuistamme. Meillä on arkisin lounasaikaan salaattipöytä, josta saa koottua vegaanisen annoksen. Ja lounaalla on kaksi eri keittoa, toinen on aina vegaaninen. Suosittelen ehdottomasti keittolounasta ja jälkiruuaksi suklaakakkua. Lounaspöydässä on aina tuoretta ja kasvista. Illalla saa annossalaatteja, joissa on aina myös se vegaaninen vaihtoehto.”

”Ekologisempi ruoka on hyvin lähellä sydäntä, ja sen kautta meillä aina kehitetään näitä uusia tuotteita ja annoksia.”

Heli Lahdenperä, vuoropäällikko, Puistokahvila Makia

 

Lappilaisia laatumakuja  

Oula Kitchen & Bar sijaitsee Lapland Hotelsin alakerrassa aivan Oulun Tuomiokirkon kupeessa. Oulan monimuotoinen ruokatarjonta perustuu uusklassiseen ajatteluun, suomalaiseen ruokaan ja lappilaisiin raaka-aineisiin, kuten metsän antimiin, marjoihin, kaloihin ja lihaan.

”Minulla on aika klassinen näkemys ruuasta. ’Lappilaista ruokaa klassisella tavalla’ on meidän ja minun näkemykseni siitä, mitä täällä tarjotaan. Unohtamatta nykypäivän trendejä. Kaiken lähtökohta, kun aletaan suunnitella uutta annosta on, että kaikki maistuu todella hyvältä.”

”Ruoan ei tarvitse olla niinkään teknistä, jos se ei tuo annokselle lisäarvoa. Maku edellä mennään ruoan visuaalista puolta unohtamatta.”

”Ekologiset arvot ovat tärkeitä. Totta kai pitää ajatella myös tulevaisuuteen, mitä tuleville jälkipolville jää. Pyrimme mahdollisuuksien mukaan ottamaan ne huomioon raaka-aine- ja materiaalivalinnoissa koko talossa. Ihmiset ovat nykypäivänä niin valveutuneita, ja he tavallaan haastavat myös meitä, että meidän pitää olla nykyhetkessä mukana.”

 

 

”Raaka-aineet ovat pääsääntöisesti täältä pohjoispuolelta, mutta se lappilainen raaka-aine tai lähituote ei ole itseisarvo. Jos se ei ole hyvä, niin sitten sitä ei käytetä. Pyrimme tukemaan pienempiä toimijoita, joista meidänkin raaka-ainetoimittajien ydinverkosto muodostuu. Olemmehan alkujaan pieni, lappilainen perheyritys.”

”Rakkaudella kasvatettu raaka-aine tekee meidän työmme helpommaksi, koska sellaista ei kokin tarvitse työstää paljoa. Pitää vain osata tehdä pieniä asioita, jotka tekevät oikeutta raaka-aineelle itselleen. Se, miten tuote on kasvatettu tai saanut kasvaa luo pohjan kaikelle. Lihan tai kalan hyvä elämä näkyy ja maistuu lautasella.”

Janne Nevalainen, keittiömestari, Oula Kitchen & Bar

 

Muita ympäristötietoisen ruokailijan valintoja:

Edellinen Seuraava