Näköalatornit Oulussa

Nallikarin majakka

Upeiden auringonlaskujen Nallikarissa sijaitsee majakka, joka on lukemattomien lomakuvien kestosuosikki ja paikallisten rakastama maamerkki! Vuonna 1988 valmistuneen näköalatornin ylätasanteelta näkee koko Nallikarin helmenvaalean ranta-alueen, kun taas majakan juurella palvelee kesäisin kahvila ja vesivälinevuokraamo.

Majakan ovat suunnitelleet arkkitehtuurin Oulun koulun arkkitehdit. Talviaikaan majakasta aukenevat näkymät jäiselle merenselälle ja rannalla voi bongata myös yötaivaalla leiskuvat revontulet.

Tähtitorni

Pastellin väreissä hehkuva upea Tähtitornin kahvila on toiminut Linnansaaren kesäkahvilana vuodesta 1912. Siellä voi nauttia kahvikupposen, ostaa kesälukemista ja tutustua esillä olevaan taiteeseen. Tornista avautuu näkymät myös Merikoskelle, joka oli 1800-luvulla vapaana virratessaan iso koitos taitavillekin tervaa kuljettaville soutajille.

Alun perin merenkulun opiskelijat tähysivät tähtiin Wolmar Westlingin piirustusten mukaan vuonna 1875 valmistuneen nikkarityylisen Oulun merikoulun havaintotornissa. Koulu rakennettiin ruutivaraston räjähdyksessä vuonna 1793 tuhoutuneen Oulun linnan korjatuille perustuksille.  Oulun merikoulu toimi 46 vuotta ja sieltä valmistui mm. 200 merikapteenia.

Linnan kellari kutsuu kesäisin tutustumaan linnan historiasta kertovaan näyttelyyn. Linnansaaresta kaupungin puolelle vievää salaista käytävää on etsitty vuosisatoja. Löydätkö sinä sen?

Tiedekeskus Tietomaan torni

Tietomaan torni on alun perin vanha vesitorni, joka kuului alueella toimineen Veljekset Åström Oy:n nahkatehtaan rakennusten kokonaisuuteen. Torni valmistui arkkitehti Birger Federleyn suunnittelemana vuonna 1921. Sen ylimpään kerrokseen, noin 35 metrin korkeuteen pääsee näköalahissillä, johon lipun saa tiedekeskus Tietomaan kassalta.

Itse Tietomaan päärakennus on nahkatehtaan entinen höyryvoimalaitos, joka toimi 1860-luvulta vuoteen 1960. Tietomaan tornista voi ihailla Oulua yläilmoista käsin ja alas portaikkoa kävellessä odottaa mm. revontuliesitys. Torniin voi myös varata illallisen ryhmille – tunnelma on taatusti korkealla!

Oulun matkailuneuvonta

BusinessAsema
Hallituskatu 36 B, PL 54
90015 Oulun kaupunki
touristinfo@ouka.fi
+358 8 558 41330

www.visitoulu.fi

Voisit olla myös kiinnostunut näistä!